Mä lähden stadiin

Kanafileet, Dea ja minä Ravintolassa, juoma ei ole meidän.

Alo ystävät !

 Taisi tulla minulle kirjoitusripuli. Eikun eilen oli niin erilainen ja jännittävä päivä joten haluan jakaa sen kanssanne.

Aamulla juoksenneltiin metsässä ja syötiin mustikoita ja heinää.Me ollaan tällaisia luomueläimiä koko joukko. Käytiin myös
systerin kanssa vähän irroittelemassa Uutelan koirahaassa, mut se on niin vanha ettei se oikein aina jaksa mun juttuja . Tosi kiva että
mulla on uusi leikkikaveri jonka kanssa saan peuhata metsässä, ja purkaa energiaa.
Dea tulikin sitten myöhemmin, ja opetin sille vähän miten metsässä sprintataan. Meillä on aina tosi kivaa ja vauhdikasta menoa. Sen jälkeen alkoi meidän seikkailu.

Me käveltiin ja tultiin paikkaan jossa oli kamalasti kaksijalkaisia,  liukuvia rappusia, kummallisia pyöriviä ovia. Sitten raput alas, ja liikkuva punainen härveli tuli. Olen tossa vehkeessä ollut pari kertaa aiemminkin, mutta Dealle oli eka kerta ja se taisi vähän pelätäkkin kovassa kyydissä. Istuin ensin  muorin sylissä, kun siitä on kiva katsella ulos maisemia mutta kun tultiin tunneliin niin siirryin lattialle. Dea oli maminsa sylissä kun sitä taisi pelottaa. Kuten korvistanikin näkee olen aika tarkka kuuloinen ja lattialla oli kiva kuunnella ja tarkkailla ympäristöä. Voi kun vain osaisi tehdä sen niin ettei vahti mode aina menis päälle. No ehkäpä harjoittelu tekee joskus mestarin.

Tultiin ulos härvelistä ja edessä oli aivan kamalan korkeat liukuportaa. Voi ei, noita inhoan. Huh, sivussa oli onneksi sellainen lasikoppi jolla päästiin ylös, mutta oli sekin kyllä aika pelottava. Pelottavia noi kaksijalkaisten härvelit, minun mielestäni.  Stressi jatkui!  Kun tultiin ulos tunnelista, oli kamala meteli. Kamalasti autoja, polkupyöriä, ihmisiä. Olin tosi hämmentynyt kun en osannut ollenkaan määritellä oliko noissa jotain vaarallista ja olisiko pitänyt varoitella niitä vai ei. Muori seisahtui hetkeksi kun huomasi että olen stressaantunut, ja vähän rauhoituin siinä seisoessa.



Käveltiin hetki, ja saavuttiin vähän rauhallisemmalle kadulle jonka laidassa oli pöytiä. Mentiin ensin ulos istumaan, mutta koska siinä oli aika hermostuttava meteli, siiryttiin sisälle. Mikä paikka? Wau! Kaksijalkaisia istuskeli pöydissä herkkulautaset edessä. Ei paha. Tippuiskohan jostain  mulle. Me mentiin nurkkapöytään. Yksi kaksijalkainen lähestyi meitä, ja ihan varmuuden vuoksi vähän pelottelin, mut ei se minusta välittänyt, ja muori sulki suuni. Ihan turhan murisin sille  kun pian se toi minulle ja Dealle tosi mehevät kanafileet. Jos oisin itse saanut valita olisi hotkaissut sen yhtenä suupalana. Niin herkulliselta se näytti. Mut kun toi muori jankuttaa, "itsehillintää"  paloitteli se sen ja kiusasi minua sillä "jätä" komennolla. Voi jos tietäisitte miten vaikeaa on olla kun filettä keikutetaan nenän edessä eikä sitä saa ottaa. Ihan turhaa kiusaamista, mielestäni. Ihmisten tyhmiä tapoja tuo ruoan paloittelu.

Ihmisten syömistä en enään sen kummemmin rupea tässä analysoimaan, kun että lautasella näytti olevan tosi herkkuja.

Paluumatka sitten mentiinkin taas eri kyydillä. Koko jengi istui auton takapenkillä koko kotimatkan ajan, ja se kävikin aika nopeasti. Käveltiin vielä kanavan ympäri ja kun pääsin kotiin niin suihkuun ja sen jälkeen simahdin totaalisesti, enkä muista muuta kun ihanan paistetun maksan hajun. En tiedä oliko se unta?

Love, Cocu-Popsi